Puheenjohtaja Gustav Djupsjöbacka, pianotaiteilija (Suomi)
Gustav Djupsjöbacka soitti ensikonserttinsa Helsingissä vuonna 1978 ja toimi kosketinsoittajana Radion Sinfoniaorkesterissa vuosina 1977-88. Hän on työskennellyt yhdessä lukuisten suomalaisten laulajien kanssa Suomessa, Euroopassa sekä Amerikassa. Djupsjöbacka toimii Sibelius-Seuran varapuheenjohtajana ja vuoden 2020 alusta Sibeliuksen koottujen teosten julkaisuprojektin johtajana. Djupsjöbacka on toiminut Sibelius-Akatemian rehtorina ja hänelle myönnettiin professorin arvonimi 2012. Pro Finlandia-mitalin hän sai 2006.
Soile Isokoski, sopraano (Suomi)
Maailman kuuluisimmilla ooppera- ja konserttilavoilla esiintyvä Soile Isokoski on aikamme kysytyimpiä sopraanoja. Isokoski on niittänyt kansainvälistä menestystä mm. Lappeenrannan laulukilpailussa, Tokion kansainvälisessä laulukilpailussa, sekä BBC Singer of the World ja Elly Ameling -laulukilpailuissa. Isokoskelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 2002, sekä Valtion säveltaidepalkinto vuonna 2005. Syyskuussa 2008 Isokoskelle myönnettiin Wienissä kamarilaulajattaren arvonimi.
Hillevi Martinpelto, sopraano (Ruotsi)
Sopraano Hillevi Martinpelto debytoi Tukholman kuninkaallisessa oopperassa Madame Butterflyn Cio Cio Sanina ja on sittemmin esiintynyt useimmilla maailman johtavilla ooppera- ja konserttisalien näyttämöillä. Monivuotisen uransa aikana hän on tehnyt itsensä tunnetuksi Mozartin tulkkina ja laulanut monia hänen sankaritarroolejaan. Vuonna 2004 Hillevi Martinpelto sai kuninkaallisen Litteris et Artibus -palkinnon ja vuonna 2006 hänet nimitettiin kuninkaallisen hovin laulajaksi. Hän on myös Royal Academy of Musicin jäsen.
Andreas Schmidt, baritoni (Saksa)
Andreas Schmidt aloitti oopperauransa Deutsche Oper Berlinissä voitettuaan Deutscher Musikwettbewerb -musiikkikilpailun vuonna 1983. Siitä lähtien hän on laulanut lukuisia rooleja Berliinissä, niin Deutsche Operissa kuin Staatsoperissakin. Hän on vieraillut ooppera- ja konserttitaloissa ympäri Eurooppaa sekä New Yorkissa ja työskennellyt useiden kansainvälisten orkestereiden ja kapellimestarien kanssa. Vuonna 1997 Hampurin kaupungin senaatti myönsi Schmidtille kamarilaulajan arvonimen.
Iain Burnside, pianotaiteilija (Iso-Britannia)
Iain Burnside on konsertoinut yhdessä monien maailman johtavimpien laulajien kanssa. Hänen nauhoituksensa esittelevät mielikuvituksellisen ja monivivahteisen repertuaarin Beethovenista ja Schubertista aina uusimpiin suuntauksiin saakka, kuten käy ilmi Gramophone Award -palkitulta NMC Songbook -albumilta. Iain Burnside on Ludlow English Song Weekend -festivaalin taiteellinen johtaja sekä Grange Park Operan taiteellinen asiantuntija.